Teatteri on Kemin tuho.

 

Helsingin Sanomissa oli tänään (6.6.2021) oikein ansiokkaasti kirjoitettu juttu kuntavaaleista ja kuntien elinvoimasta. Kemin osuudessa puolueiden edustajat loivat uskoa Kemin tulevaisuuteen; vielä ei olla luovutettu.

Luovuttamisen merkki kun olisi esimerkiksi se, että aletaan ajaa palveluita alas. Kukapa esimerkiksi kulttuuripalveluja tarvitsisi kuolevassa kaupungissa? Ei ainakaan uusi kaupunginjohtajamme, joka aloitti työnsä vasta vuoden alussa, ja on näemmä nyt jo valmis heittämään Kemin tulevaisuuden pyyhkeen kehään. Etenkin teatteri on hänen mukaansa niin valtava ja ilmeisen joutava menoerä, että sen lopettaminen pelastaa koko kaupungin. Ruotsalainen kertoo artikkelissa esimerkin yksinhuoltajaäidistä, joka käyttää mieluummin kahdenkympin budjetista kolme euroa Prisman pipoon kuin 19 euroa suomussalmelaiseen luomupipoon. Tuon pipon toimittaja olettaa olevan kaupunginteatterin, jonka lakkauttamista Ruotsalainen pohtii - jutun perusteella - hänen patenttiratkaisunaan Kemin taloustilanteen parantamiseen.

Sen verran Matti Ruotsalainen käy tässä höpönassun pesällä, että Kemin valtuusto on kirjannut ylös selkeän lausunnon, ettei teatteria ajeta alas. Eli Ruotsalainen puhuu melko rohkeasti valtuuston hänellekin näin ilmoittamaa linjausta vastaan. Hyi hyi, Matti. Tämähän haiskahtaa poliittiselta ohjaukselta! Ja oikein valtakunnallisessa mediassa! Ja vielä vääristellyin luvuin! Sehän on jo virka-aseman väärinkäyttöä sellainen, kun oikein julkisesti sellaisia suustaan päästelee.

Matti kertoo teatterin (kaupungille lankeaviksi) menoiksi 1,2 miljoonaa. Tarkastellaanpa edellistä talousarviota. Siinä teatterille budjetoitiin 1,67 miljoonaa euroa, josta toimintatulojen jälkeen jää toimintakatteeksi 1,48 miljoonaa euroa. Vaikka teatteri on ollut koko kevään kiinni, lipputuloja kompensoimaan voi laskea Taikelta saadut avustukset, muistaakseni noin 95 000 euroa – nehän Kemin valtuusto pikkasen omin päin päätti siirtää tälle vuodelle, vaikka suurimmalta osin ne myönnettiin kompensoimaan viime vuoden koronamenetyksiä. Tästähän pidämme edelleen sormia ristissä, ettei vain tulisi seuraamuksia. No mutta, mennään vaikka 1, 5 miljoonan euron mukaan, koska oletettavasti syksyllä sentään saamme taas jotain esittääkin ja toimintatuloja tulee näin edes kolmannes arviosta sen Taiken tuen päälle. Voi olla, että koronatukia myönnetään tälle vuodelle vielä vähän lisääkin.

Näistä menoista valtionosuus kattaa 660 000 euroa. Eli jää pyöreästi 850 000 euroa kaupungin harteille.

Onhan sekin paljon, mutta ei 1,2 miljoonaa, vai mitä?

Valtionosuus keskittyy nimenomaan työvoiman palkkaamiseen; se lasketaan teatterilla tehtyjen henkilötyövuosien mukaan, yhden arvo oli viimeksi noin 22 000 euroa ja teatterille niitä OKM myönsi viimeksi 30, hövelisti pari enemmän kuin mitä meille todella kertyy. Toisin sanoen kaupunginteatterin työntekijät – samoin kuin muutenkin kulttuuripuolen työntekijät – ovat kaupungin halvinta työvoimaa, valtio kun maksaa liki kaksi kolmasosaa heidän palkoistaan. Keskimäärin suomalaisissa valtionosuusteattereissa budjetista noin 62 % menee juuri työvoimakuluihin. Toiminta -ja kiinteistökuluihin menee molempiin noin 19 % budjetista. (Teatteritilastot 2018) Kemissä toimintakulujen prosentti on alhaisempi, ja suuri osa loppubudjetista menee nimenomaan kiinteistökuluihin. Aiemmin se tarkoitti suuren rahasiivun kierrättämistä takaisin kunnan omaan kassaan, kun teatteri oli kaupungin omistamissa tiloissa. Kun teatterirakennus päästettiin käyttökelvottomaan kuntoon, käytetään nyt suurin osa tilamenoista muiden omistamien väistötilojen vuokriin.

Jos nyt suunnitteilla oleva esityssali Lumilinnalle rakennetaan (Saatikka sitten nyt jo ehkä utopiaksi muuttumassa oleva Kulttuuritalo keskustaan), teatterista tulisi oletettavasti sen päävuokralainen, ja tuo osa budjetista sataisi jälleen takaisin kaupungin omaan kassaan. Teatteri harjoittelisi ja esiintyisi tilassa niin suurella käyttöasteella kuin mahdollista, ja väistyisi lähinnä muita esityksiä tai tapahtumia karkuun. Jos Ruotsalaisen suunnittelema teatterin lakkautus ja vierailuajatus toteutuisi, tuon uuden tilan käyttöaste tippuisi pariin prosenttiin. Ihan oikeasti. Näille leveysasteille vierailuteatteriesityksiä, joita suunnitellun kokoiseen teatteritilaan edes kannattaisi tekijöiden rahdata, olisi vuositasolla muutamia. Toisaalta tila olisi pakko rakentaa, koska tällä hetkellä meillä ei kiertue-esityksille ole mitään tilaa. Esityksiä ja tarjontaa olisi tässä kuviossa ehkä parhaimmillaankin pari kertaa kuukaudessa. Lisäksi esitysten pääsylippujen hinta nousisi merkittävästi – niillä kun pitäisi kattaa kulut niin matkaamisesta, tehdystä työstä kuin tilavuokrastakin. Rakentaisimme pystyynkuollutta uutta tilaa toivoen sormet ristissä vierailijoita. Samalla kaupungin omat kulttuuriosaajat muuttaisivat työttöminä muualle vieden osaamisensa, verorahansa ja oletettavan negatiivisia viestejä Kemin kulttuuriystävällisyydestä mukanaan.

Kemin teatteri tarjoaa vuositasolla vähintään 150 esitystä, eivätkä palvelut lopu siihen; meillä pyörii oma nuorisolinja, järjestämme koulutuksia, toimimme yhteistyössä kaupungin eri toimialojen kanssa yhteisissä projekteissa, mahdollistamme hankkeita, striimaamme, sometamme – ja tulevaisuuden mahdollisuudet ovat liki rajattomat, koska olemme paikallinen, paikallisten tarpeisiin vastaava ja paikalliskulttuuria elossa pitävä vastuullinen toimija.

Paikallisteatteri, ja vain paikallisteatteri, voi olla paikallista. Se on arvo, jota on syytä korostaa. Ihminen haluaa tuntea osallisuutta, kuuluvansa tiettyyn paikkaan. Kaupungilla, asuinseudulla, on jokaiselle henki-lökohtainen merkitys. Paikallisteatterilla on mahdollisuus ja kyky luoda noita merkityksiä, vahvistaa paikallisidentiteettiä ja osallisuuden tunnetta. Teatterissa tämä paikallisuus voi lävistää ohjelmisto-suunnittelun, markkinoinnin, se voi olla tärkeä osa teatterin imagon rakentamista. Paikallinen teatteri on lokaalia JOTAIN; se luo paikalliskulttuuriselta ja taiteelliselta sisällöltään rikkaita, merkityksellisiä ja ainutkertaisia sisältöjä lähialueensa ihmisille.

(Kulttuurijohtamisen lopputyössäni ”Ei kustannuspaikka, vaan voimavara” käsittelen JOTAIN ja EI MITÄÄN tarkemmin. Kiinnostuneet löytävät sen linkin takaa: https://www.theseus.fi/handle/10024/339501

Siitä lyhyesti mainittakoon, että Matti on juurikin ehdottamassa EI MITÄÄN sen tilalle, missä meillä on tällä hetkellä vahvasti lokaalisti JOTAIN. Hyi hyi, Matti.)

Tässähän tulee aivan vertaus mieleen. Paikallisteatteria voisi kuvailla vaikkapa, hmm, suomussalmelaiseksi luomuvillapipoksi. Tiedättehän, sellaiseksi tosi hienoksi mutta kalliiksi. Sellaiseksi, jonka ostamalla tietää tukevansa paikallisia tekijöitä, josta maksettu hinta jää pyörimään oman maamme talouteen ja jonka pistää mielellään päähän yhä uudestaan. Sellaisen, josta toiset kyselevät, että mistä tuollaisia saa, ja että pitääpä hankkia itsellekin. Jonka haluaa säilyttää vuodesta toiseen, ja joka ei näytä menevän miksikään, se kun on tehty kerralla kunnolla. Sellaisen, joka ei nukkaannu, veny ja katoa, toisin kuin ne Prisman kiinalaiset pipot, joita lopulta tulee ostettua pari talvessa ja silti seuraavaksi talveksi uusi. Eikä jää mitään muistikuvaa, että minkälainen se edellinen Prisma-pipo oli. Sen muistaa, että kummoisesti se ei lämmittänyt. Ja että joka toisella oli samanlainen tusinatuote.

Tästä alun perin tviitin mittauksesta puklusta tulikin nyt oikein kunnon oksennus. Ehkä syynä on tämä Kemin kaupungin ja etenkin edelleen sen ylimmän virkamiehistön jatkuva ja kertakaikkinen tilannetajuttomuus ja toistuva tapa hoitaa tämäntyyppiset asiat mahdollisimman huonosti. Kuinka teatteritila päästettiin remonteissa säästämällä niin huonoon kuntoon, että se sairastutti ihmiset, osan kroonisesti. Kuinka korona-ajan alussa meidät todettiin työstä estyneiksi kesken työpäivän, kun muualla Suomessa yt-neuvottelut käytiin hyvässä ja rakentavassa hengessä. Ja kuinka marraskuusta asti – me toden totta olemme olleet jo yli puoli vuotta näkemättä yleisöä -  suljettujen katsomoidemme autiuden lannistavuudesta huolimatta koko ajan ja valtakunnallisestikin kiitetysti innovoinut henkilökuntamme saa nyt sopivasti kesäloman alkuun lukea oikein Helsingin Sanomista, kuinka kulttuurin ystäväksi itseään tituloinut kaupunginjohtajamme kertoo meidän olevan joutava myssy. Tämäpä kannustaakin lataamaan taas akkuja uutta kautta varten. Hetkeksi erehtyi jo toivomaan, että siitä tulisi edes hiukan helpompi ja huojentavampi tämän mielenterveyttä raastavan koronavuoden jälkeen. Saa kai sitä vieläkin sentään toivoa.  

Kaupunki ei kuole, kun se antaa viestin satsaamisesta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Se kokee olevansa erityinen, kun se satsaa omaan kulttuuritarjontaansa.  Se haluaa ihmisten, asukkaiden, kävijöiden aistivan paikallisuuden tuntua, se on sitä pitovoimaa. Pitovoima on elinvoimaa. Elinvoima on viesti siitä, että olemme ja haluamme pysyä elossa.

Pysytään elossa.

Hyi hyi, Matti.

Talousarviopuheenvuoro vuodelle 2021

Tässä vuotuinen talousarviopuheenvuoroni. Tällä kertaa oli välttämätöntä puhua teatterin puolesta, jonka määrärahaan kohdistettu leikkaus olisi johtanut mitä todennäköisimmin lomautuksiin (Joita kaupungin linjauksen mukaan soputustoimien ei tulisi aiheuttaa) ja valtionosuuden pienenemiseen. Valtuusto päätti, ainoana muutoksenaan talousarvioon, pienentää teatteriin kohdistuvaa leikkausta 70 000 eurolla. 

Tämä, sekä koronan aiheuttamia lisäkustannuksia (tai enemminkin tulonmenetyksiä) ja uutta etätoimintaa avustava suora valtionavustus 55 000 euroa, pitänevät kemiläisen ammattiteatterin voimissaan. Jatkossa tulee varmasti uusia mielenkiintoisia haasteita: toivottavasti jopa positiivisia. Viittaan nyt muun muassa valtionosuusuudistukseen, johon palaan tuonnempana. Sen potentiaalista toki voi muun muassa lukea jotain vaikkapa tuoreehkosta maisterisopintojeni lopputyöstä, täältä:

https://www.theseus.fi/handle/10024/339501

Mainittakoon vielä, että Lapin Kansan ja Ylen uutisointi tästä aiheesta oli kovin erilaista: siinä missä Lapin Kansa halusi välttämättä otsikoida teatterin saaneen "lisärahaa", YLE puolestaan puhui "leikkauksen pienentämisestä." Arvostan tässä tapauksessa Ylen journalistiikan asiallisuutta kovasti, vaikka samaa asiaa molemmilla tarkoitetaankin. 

* * *

Älä sovinnolla lähde siihen hyvään yöhön. 

Raivoa, valon sammumista vastaan raivoa. 

 

Arvoisat kuulijat, 

tuo ote Dylan Thomasin runosta kannustaa meitä elämään täysillä loppuun asti, tai jopa loppua uhmaten. Tätä raivoa kaivataan nyt myös Kemiltä kaupunkina. Meillä on takanamme aivan erityislaatuinen ja monella tapaa raskas vuosi, mutta se ei saa lannistaa meitä, ei yksilöinä eikä yhteisönä. Vaikka on tarve sopeutua, meidän ei tule lähteä sovinnolla hyvään yöhön, näivettyä monien kaltaistemme sopeuttavien pikkukaupunkien joukossa pois kartalta.  

Lähivuosina laitamme suuret odotukset Metsä Groupin investointipäätökselle rakentaa uusi biotuotetehdas vanhan tilalle. Kemi satsaa liki 12 miljoonaa Sahasaaren alueen katujärjestelyihin, jotka itsessään eivät kaupunkia tai kaupunkilaisia suuremmin hyödytä. Myöskään valmis tehdas ei tule työllistämään kuin sen 250 työntekijää minkä nytkin. Lappilaista metsää tulee – toivottavasti kestävän metsänhoidon periaattein – kaatumaan, mutta senkään hyöty ei liiemmin Kemille tule. Siksipä meidän on ennen kaikkea toivottava, että kun tehtaan rakennusvaiheessa kaupunkiimme pariksi vuodeksi saapuu lisää ihmisiä, he voivat palvelujen, viihtyisyyden ja omalaatuisuuden innoittamina jäädä tänne vielä urakan valmistuttuakin. 

Minkä tahansa kaupungin, ja uskallanpa jopa väittää, että etenkin Kemin, vahvuuksia ja omalaatuisuuden tekijöitä ovat sen historia ja kulttuuri. Tekijöitä, joiden ansiosta kaupunki ei ole vain palvelukeskus muiden joukossa, vaan oma itsensä, sitoutumaan ja omistautumaan kutsuva kotikontu. Tätä pitovoimaa, paikallisuuden tunnetta vaalivat toisaalta vaikkapa uimahallimme tapaiset ylpeydenaiheet, toisaalta satsaukset kulttuuriin, kuten museoon, orkesteriin – ja teatteriin. 

Arvoisat kuulijat, tänä vuonna joudun puhumaan teille teatterimme tilanteesta, pitkästi ja matemaattisesti. En pelkästään huolestuneena teatterin työntekijänä, vaan ylipäätään kulttuurin puolestapuhujana ja toisaalta alansa asiantuntijana.  

Kuukausi sitten sorruin etukäteisvaroittelussani palkansaajan virheeseen; kun puhuin teatterin työntekijän keskipalkasta, puhuin vain työntekijän palkkanauhassa näkyvästä osuudesta. Tähän päälle tulevat tietysti palkanmaksajan sivukulut. Joten tässä vielä laskelma tarkemmilla luvuilla: Teatterilaisen keskiipalkka sivukuluineen on noin 33 500 €.  Valtio korvaa kaupungille tästä palkasta noin 22 000 €. Veroina kunnalle palkasta palaa takaisin noin 4000 €, muina kunnan maksullisina palveluina, kuten päiväkotimaksuina, vielä varovastikin arvioiden 1000 €. Kyseessä on siis huomattavan halpaa, korkeasti koulutettua kaupungin työvoimaa.  

Samaa laskukaavaa voi toteuttaa myös museon ja kaupunginorkesterin osalta: tämän, kaupungin halvimman työvoiman lomauttaminen tai vähentäminen tuo säästöjä vain murto-osan halutusta. 

Tämän tylsän laskutoimitusosuuden halusin käydä jälleen läpi, koska teatterilta on kaavailtu leikattavan ensi vuonna nettona 130 000 € kaupungin määrärahasta, suurin osa kuluja karsimalla, osa tuloja lisäämällä. Summana tämä on noin 14 % kaupungin osuudesta, sillä täytyy muistaa, että talousarviokirjassa toimintakuluihin on jo huomioitu valtionosuus 666 000 €, joka on summaltaan lähes täsmälleen sama kuin tänä vuonna. Minkäänlaisia vaikutusarvioita tai valmistelua tästä suhteettoman suuresta leikkauksesta ei ole esitetty, ja leikkausaikomus on onnistunut – tavallaan onneksi – näinkin pitkään pysymään julkisuudelta salassa. Arvon kuulijat, euromääräisenä leikkauksena tämä on liki yhtä suuri kuin Oulun teatterin valtakunnallista huomiota herättänyt 150 000 euron leikkaus. Oulun teatterin määräraha kaupungilta putosi tämän ansiosta noin kuusi prosenttia. Meillä pudotus olisi siis liki 14 prosenttia.  

Arvoisat kuulijat, sanoin, että onneksi tätä aietta ei vielä ole uutisoitu. Sekä Oulun että Kouvolan leikkaukset teattereiltaan ovat tuottaneet näille kulttuurikaupungeille rumaa julkisuutta. Kemi sai oman osansa jo vuosi sitten orkesterin kanssa – tämä leikkausehdotus seurauksineen veisi viimeisenkin uskottavuuden Kemin vakuutteluilta olevamme kulttuurikaupunki.    

Talousarviokirjassa todetaan, että teatterin leikkaustavoitteisiin voi päästä ulkoisia vuokramenoja pienentämällä sekä toteuttamalla toimintoja eri tavalla. Käytännössä ainut vuokramenosäästö voidaan saada Kemin Pirtistä, toisin sanoen päänäyttämöstä luopumalla. Tämä ei tietenkään ole mahdollista.  

Mutta vielä tärkeämpää teidän valtuutettuina on tietää, että tuo tilaajatiimin teksti ei ole se lopullinen, virallinen viesti, joka valtuustolle oli tarkoitus lähettää: Anne Topparin hyväksymä ja Jukka Vilenille välittämä viesti kuuluu itse asiassa näin: Raamiin päästään siirtämällä 40 000 euron korona-avustus ensi vuodelle, karsimalla edelleen henkilöstömenoja ja produktiokohtaisia tuotantokuluja sekä toteuttamalla toimintoja eri tavalla.  

Toisin sanoen: valtio myönsi korona-avustuksia, jotta kulttuuriväkeä ei tarvitsisi lomauttaa. Kemissä kulttuuriväki lomautettiin silti. Ensi vuonna tuota korona-avustusta käytetään puutteellisen kaupungin määrärahan paikkaamiseen, ja silti teatteri joutuu suunnitelluilla leikkauksilla yt-neuvotteluihin säästöjen saavuttamiseksi. Korona-avustuksia luonnollisesti ei jatkossa ole tulossa, joten vuoden päästä vaje tulee olemaan entistä suurempi – samaan aikaan lomauttamisten tai irtisanomisten vuoksi valtionosuus jälleen pienenee. Tästä syntyy negatiivinen kierre, jonka ainut katkaisun hetki on nyt – mikäli valtuusto on valmis pitämään sanansa, eikä aio ajaa teatteri alas. 

Arvoisat valtuutetut, Vihreiden valtuustoryhmä on valmis sovittelemaan talousarviota seuraavalla lisäyksellä: Teatterin määrärahan leikkausta vähennetään 70 000 euroa. Tämä katetaan ylijäämää pienentämällä. Samalla vältetään yt-neuvottelut ja noin 44 000 euron valtionosuusmenetykset, jolloin todellinen budjetin lisäys suhteessa hallituksen ehdotukseen on noin 26 000 euroa. Tässäkin tapauksessa teatterin kaupungilta saama laskelmallinen määräraha pienenisi viime vuodesta yli 6 prosenttia, joka on linjassa kaupungin sopeutusohjelman kanssa. On syytä muistaa, että kaupunki säästi teatterilaisten työnestolla kuluvana vuonna noin 76 000 euroa, ja kaikkien onneksi tämä ei poikkeusoloissa vaikuttanut valtionosuuksiin. Ensi vuonna sama ei tule toistumaan.  

Arvoisat valtuutetut, raskas vuosi 2020 toi mukanaan paljon hyvääkin. Kaupunkilaiset osoittivat poikkeusoloissa venymiskykynsä ja monipuolisen osaamisensa. Kemi sitoutui myös Hinku – hankkeeseen, ottaen omalta osaltaan vastuuta päästövähennystaistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Pienet ja suuret investoinnit antavat uskoa tulevaisuuteen, toimintansa aloittaneesta terveysasemasta aina tiuhaan liikennöityihin kuntoportaisiin Tervaharjulla ja uuteen päiväkotiin, joka rakentuu uljaiden telineiden suojassa paraatipaikalle Pajarinrantaan, tarjoten pian lapsille ja työntekijöille toimivat ja terveet tilat. Kemin keskustan suunnittelu etenee, päänavauksena skeittipaikka ja mukanaan lupaus myös uudesta kulttuuritalosta veturihankkeena. Kaupungin talouskin näyttäisi positiivisia merkkejä. Suunnittelukaudella on tiedossa monia investointeja, joihin voi suhtautua myös positiivisesti: vain uutta rakentava, kehittyvä kaupunki uskoo itseensä ja tulevaisuuteensa. 

 

Kiitän puolestani valtuutettuja ja tulevia, meneviä ja olevia virkamiehiä. Älkäämme lähtekö sovinnolla siihen hyvään yöhön. Meidän kemiläisten, meidän pitää raivota valon sammumista vastaan. Ehkä se on keinomme saada kaupunkiimme syttymään myös uusia valoja.  

Kiitos.   

 

P.s. tässä vielä linkki Ylen juttuun:

https://yle.fi/uutiset/3-11698468

Koronavirus ja valikoiva solidaarisuus

Olen iloinnut kaikkien niiden kulttuurialan osaajien puolesta, jotka ovat saaneet jatkaa töitään, tavalla tai toisella, tässä poikkeustilanteessa. Samalla toki hirvittää se - ja nyt tiivistän tämän teatterialaan, omaan ammattikuplaani - kuinka moni on joutunut perumaan tai siirtämään töitään tulevaisuuteen; samalla tämä tarkoittaa, että tuloja ei ole nyt, eikä toisaalta uusia työtilaisuuksia tiedossa tulevaisuudessakaan, ennen kuin kaikki siirretty ja uudelleenjärjestelty on saatu sitten joskus tuotettua ja alta pois. Tiedossa on pitkä työttömyyden jatko monelle alamme nomadille.

Monissa kaupungeissa on hienosti oltu asettamatta kulttuuria eriarvoiseen asemaan; solidaarisuuden nimissä on vaikkapa uhrattu lomarahat kunnan työntekijöiltä, tai porrastetusti suunniteltu koko kaupungin henkilöstön lomauttamiset niin, ettei yhdelle yksikölle - tai yksilölle - tule kohtuutonta tulonmenetystä, kun taistelemme yhdessä niin humanitäärisin teoin kuin taloudellisin keinoin lamaantumista vastaan. Toisaalla teatterit ovat - aivan ymmärrettävästikin - joutuneet ensimmäisinä lomautuslistalle, mutta homma on omien tietojeni mukaan hoidettu pääosin lainmukaisesti, keskustellen ja harkiten. Lomia on siirretty, lomautusaikaa mietitty kohtuulliseksi.

Vielä viikko sitten olin varovaisen ylpeä oman kaupunkimme ylimmän virkamiesjohdon linjauksista; esimerkiksi meitä teatterilaisia - joilta tietysti kaikki yleensä näkyvä, eli esitystyö, oli pannassa - kannustettiin tuottamaan kaupunkilaisille mieltä nostattavaa sisältöä digitaalisiin medioihin. Tuli tunne, että meidän paikalliskulttuurinen arvomme tiedostetaan tässä tilanteessa, joka vertautuu joltisestikin sotatilaan, ja me yhtä paljon mutta virtuaalisesti viihdytysjoukkoihin.

En nyt tässä ala liian suuresti avaamaan paikallisuuden merkitystä kulttuurissa (olen juuri kirjoittamassa aiheesta osana opinnäytettäni), mutta kömpelönä esimerkkinä menköön vaikka, että luultavasti useampi kemiläinen on katsonut Kemin teatterin Maailman teatteripäivän virtuaalisen julistuksen netissä, kuin vaikkapa Oulun teatterin - ja Oulussa taas toisin päin. Näin se vain menee. Me identifioidumme tähän seutuun, ja meihin identifioidutaan. Ja näinä aikoina tuntui viisaalta päätökseltä tuottaa paikallista pärjäämismatskua verkko pullolleen.

Tartuimme haasteeseen sillä samalla vimmalla kuin niin monesti ennenkin; Kemin kaupunginteatteri tuntuu olleen poikkeustilassa vähän väliä jo ainakin viimeiset seitsemän vuotta (mm. erään johtajan katoaminen yön selkään, johtajaton kausi, tulipalo ja väistötilat, sisäilmaongelmat ja taas väistötilat...) joten reagointivalmiutemme jälleen yhteen poikkeustilaan oli, jos sallitte sanavalinnan, sairaan nopeaa - ja uskallan jopa väittää, että suunnitelmat rohkean innovatiivisia. Oli intoa lähteä toteuttamaan ideoitamme - ja samalla hoitaa valmisteluja parhaamme mukaan kohti ensi kauden aloitusta, etukenossa.

Joten tuntuihan se vähintäänkin oudolta, ja iskulta vasten kasvoja, kun viime perjantaina me sitten kuulemma olimme estyneitä tekemästä työtämme, ja palkanmaksumme lakkaisi kahden viikon päästä. Se on kuulkaa tyylipuhdasta absurdismia, kun tekee täyttä työpäivää, ja saa yhtäkkiä kuulla olevansa (ja olleensa jo jonkin aikaa) estynyt. Teatterilla on semmoiset reilu parikymmentä erilaista työnkuvaa, mutta yhtäkään niistä ei tätä estymistä varten ollut kartoitettu; me vain olimme kuin taikaiskusta estyneitä. Yksilötasolla tämä oli ehkä vielä asteen verran hämmentävämpää; kertokaapa, mikä työ olisi helpommin tehtävissä vaikka kolmeksi kuukaudeksi autiolle saarelle eristäytyen (jos mukaan saa vähintään kynää ja paperia, optiona sähköt ja läppäri…) kuin dramaturgin erakkohommat? Mutta säästötoimenpiteenähän tämä kuulostaa nerokkaalta; ensin ilmoitetaan estymisestä, sitten vasta aloitetaan yt-neuvottelut - ei tarvitse maksaa enää palkkaa ennen lomautusta! Taidettiin tässä nyt kuitenkin lipsahtaa laittomuuden puolelle, ja saavutetut näennäiset säästöt menetetään korkojen kanssa syksymmällä takautuvina palkkoina ja sakkorangaistuksina. Tästä on olemassa jo ennakkotapauksia. Meille toki luvattiin mahdollisuuksien mukaan osoittaa korvaavia toimia; itse olen ilmoittautunut kouluruokajakeluun, mutta lisäresursseja siellä ei tarvita. Vaimoni on puolestaan ilmoittanut kyvykkyytensä ja halukkuutensa olla avuksi vaikkapa sosiaalipuolella. Meillä molemmillahan on mm. liki vuosikymmenen kokemus sairaalaklovneriasta. Eipä voisi paljon parempaa hetkeä olla tuoda iloa ahdistuksen keskeen.

Minä ymmärrän paremmin kuin hyvin, että jo muutenkin taloudellisissa vaikeuksissa olevalla kaupungillamme on kovat paineet löytää säästöjä tässä hätätilanteessa. Jos olisimme saaneet uuden yt-lain mukaiset nopean aikataulun neuvottelut ja lomautusvaroituksen, ymmärtäisin sen täysin. Jopa se, että jos kaupunki vain olisi ilmoittanut, ettei kerta kaikkiaan pian pysty maksamaan palkkojamme – olisin ymmärtänyt senkin. Mutta suoranaisia valheita en ymmärrä, enkä sulata.

Tosiaan, yt-neuvottelut lähes koko kulttuuripuolen lomautuksesta, oletettavasti kolmeksi kuukaudeksi, kun laki ei enempää näin lyhyellä varoitusajalla suo, alkoivat tänään. Jos en olisi kaupunginvaltuutettu, en edes tietäisi, että lomautuksestani keskustellaan - eikä tietäisi kuulemani mukaan kukaan muukaan yli sadasta kulttuuripuolen työntekijästä, joiden tulevien kuukausien toimeentulosta neuvotellaan. Luulen, että tässä kaupunki tulee vetoamaan yhteistoimintalain pykälään 15:

"Jos kunnan viraston, laitoksen tai muun toimintayksikön toiminnan vaarantuminen tai muut erittäin painavat syyt, joita ei ole voinut ennakolta tietää, ovat yhteistoimintamenettelyn esteenä, voidaan asiassa tehdä päätös ilman edeltävää yhteistoimintamenettelyä.

Asia tulee käsitellä yhteistoimintamenettelyssä viivytyksettä sen jälkeen, kun perusteita poikkeamiselle säännönmukaisesta menettelystä ei enää ole. Samalla työnantajan on selvitettävä poikkeuksellisen menettelyn syy."

Niin tai näin, aivan inhimillisistäkin syistä työnantajan olisi säädyllistä ilmoittaa työntekijöille, että heidän tulevaisuudestaan neuvotellaan, ja että heillä olisi aikaa varmistaa edes se, että heidän ammattikuntansa edustaja on paikalla. (Ainakin etänä.) Luottamusmiehemme ei ollut saanut tietoa yt-neuvotteluista; esimerkiksi näyttelijöillä ei ilman puskaradiota olisi ollut edustajaa nyt alkaneissa neuvotteluissa ollenkaan.

Haluan tähän väliin mainita, että ylin johto on nähdäkseni pitänyt myös kulttuuripuolen virkamiehet, kuten teatterinjohtajan, mahdollisimman vähällä tiedolla, tai välittänyt tietoa pitkällä viiveellä, tehden tämän työantajan ja -tekijöiden lähimmän kontaktipinnan toiminnan mahdollisimman hankalaksi.

Kestämättömästi ruuhkautuneet ammattiliittojen kassat varoittelevat, että koronaviruksen työttömäksi jättämien työttömyyskorvaukset tulevat kuukausia, jopa puoli vuotta myöhässä. Viikon päästä meille tulee viimeinen palkka, yhdeksältä päivältä. Viisihenkisen perheen molemmat vanhemmat jäävät työttömiksi ja tulottomiksi yhtä aikaa. Meillä ei totta puhuen ole hajuakaan, miten pärjäämme seuraavat kuukaudet, jos kaupungin ajama linja toteutuu. Koronavirus näyttäisi riuduttavan meidätkin, vaikkei itse tauti päällemme lankeaisikaan.

Toivon suuresti, ettei Kemissä jälleen kerran tehdä liian nopeita päätöksiä ja kaduta pitkään sen jälkeen. Varoittavana esimerkkinä eräskin miljardipäätös, jonka pörinää pitää sietää vielä ainakin kolmetoista vuotta. Toivon, että otamme mallia muista kaupungeista, ja pyrimme selvittämään tämänkin haasteen solidaarisesti. Olen totaalisen väsynyt siihen, kuinka kaikki pyritään repimään aina kulttuuripuolen selkänahasta. Kolme viikkoa sitten meillä oli valtuutettujen kesken talousriihi, jossa työryhmissä mietimme radikaalejakin keinoja kaupunkimme talouden pelastamiseksi. Neljä ryhmää esitti jokainen viisi parasta keinoa: olin jo varma, että noiden kahdenkymmenen joukossa varmasti löytyy teatterin toiminnan supistaminen tai lakkauttaminen. Mutta ei. Päättäjien viesti näyttää olevan selvä: kulttuurista, jonka leikkaaminen ei tämän kaupungin taloutta pelasta, ei leikata ennen kuin on täysin pakko – ja sitten saadaan jo sammutella valoja koko kylästä. Talousluvuista näkee kyllä, minne leijonanosa kaupunkimme rahoista uppoaa, ja missä hallintokunnassa budjetti ylittyy.

Silti kaupunginjohtaja jälleen 31.3. mainitsi Lapin Kansassa teatterin lakkauttamisen ensimmäisten säästökeinojen joukossa. Mutkan kautta, mutta kuitenkin: ”Esimerkiksi teatterin lakkauttaminen kattaisi vain kolmas- tai neljäsosan ensi vuoden säästötavoitteista.” Niinhän se menee, että kun asiasta tarpeeksi monta kertaa julkisesti mainitsee, niin se alkaa kuulostaa jo puoliksi totuudelta. Useampi on jo taas kysellyt, että nytkö se teatteri sitten lakkautetaan, vaikka uutta taloa jo suunnitellaan?

Olkoon tämä samalla oma epävirallinen epäluottamuslauseeni ylimmän johdon hätäiselle toiminnalle niin tässä kuin monessa muussakin toimessa tässä vuosien varrella; ei tule olemaan ensimmäinen kerta, kun kaupunki on oikeudenkäyntiuhan alla harkitsemattomuuttaan. Valtuutettujen on syytä muistaa myös kuntalakia, muun muassa 7. luvun pykälä 43. Meillä on oikeus ja velvollisuus vahtia virkamiestemme toimia kaupunkimme ja sen asukkaiden parhaaksi.

Ikkunan ohi kävelee juuri parkkipirkko. Ottaisikohan kaupunki minut väliaikaisesti kyttäämään, muistavatko tautipaniikkiset ihmiset jättää parkkikiekon etuikkunaan? Kiusa se olisi pienikin kiusa.